Anna positiivinen ääni VRL:n tallilistalla!
Suosittelemme...
Viehättävä
Mörkövaara
Lakea
Siljan Suomenratsut
Keinumäki
Pihlajamäki
Toivottavat niin tallin omistaja kuin tallin rakkaat hevosetkin. Rohmulaksi ristitty tallimme kasvattaa suomenhevosia, kokoon tai väriin katsomatta, suvun pituudesta pahemmin piittaamatta. Tallimme on perustettu vuonna 2010, mutta kyseinen vuosi on antanut vain aallonpohjan tallille.
Aluksi voin kertoa, että Rohmula on läpikotaisin virtuaalitalli. Talli ei ole internetin ulkopuolella. Mielikuvitulleesisesti Rohmula sijaitsee Länsi-Suomessa, rannikolle on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Tallin idea lähti syystä tai toisesta kolmesta suomenhevosorin rakennekuvasta, jotka parilla valmennuksella ostin. Siitä lähti eteenpäin Rohmulan idea.
Tepolle ollaan lähetetty Fn-hakemus, onhan orilla jo ne kolme EO-sertiä. Tylleröä on kisoiltaan SLA-valmis, ja odottelemme tässä uutta tilaisuutta sekä siitä että KRL:stä. Itse olen taas innostunut virtuaalihevosista, ja nyt osansa siitä saa myös Rohmula-ressu. Jotain uuttakin olisi tarkoitus saada rakenneltua, ehkä uusia hevosia? Tyllerö siirtynee kesän tai syksyn aikana kisaeläkkeelle/tai laatisten jälkeen. Teppokin on ihan pian samassa tilanteessa kuin Tyllerö, muilla hevosilla se on vielä edessäpäin, vaikkakin Wilmalla se on kaikista lähimpänä. Ja se Tepon ja Wilman suunniteltu astutus lykkääntyy edespäin, mutta saattanee toteutua kesän aikana. Muihin hevosiin: Julia on nyt nelivuotias, ja siirtyy nuorisotalliin, ja myös Muumi siirtyy sinne. Näin ollen varsatallista vapautuu lisää karsinoita... Neljä hevosta ovat helmi-maaliskuussa viety SISF:iin, ja parhaimman pystin itselleen pokasi Tarkko, eli Diplom-palkinnon. Kaikki muut (Löpä, Loivisto ja Wilma) saivat Klass-I palkinnon. Varsojen ajan pitäisi olla aikas lähellä, sillä toukokuu on tullut!
Miivi, VRL-10336